Kahden maailman välissä.pdf

Kahden maailman välissä PDF

Elämän makua Helena Sjöbergiltä - tämä luonnehdinta esiintyi Nyyrikin mainoksissa. Se viittasi yhteen Heli Santavuoren nimimerkeistä. Nyt Santavuori julkaisee kirjana parhaita Nyyrikkitarinoitaan. Nyyrikkiin ovat kirjoittaneet monet tunnetut ja arvostetut suomalaiset kirjailijat, kuten Kalle Päätalo, Timo K. Mukka, Pentti Haanpää, Uuno Kailas, Jorma Kurvinen jne. Nyyrikki on aivan oma genrensä. Kotimaisuus lienee sen suurin valtti. Pornoa tai väkivallalla mässäilyä ei ole, eikä luonnollisestikaan sellaisia yhteiskunnallisia kannanottoja joita keskivertolukija saattaisi vierastaa. Kirjoittajan on hienotunteisesti huomioitava myös uskovaisen lukijakunnan odotukset. Romantiikka ja jännittävät juonikuviot kuitenkin kuuluvat asiaan, samoin suomalaisen arkielämän kuvaus.Tämä kokoelma sisältää pitkän jatkokertomuksen sekä kolme novellia 1990-luvun alusta. Jatkokertomus Kahden maailman välissä on kehityskertomus 50-luvulla syntyneen Marjaanan vaiheista. Taustana tarinalle on kansakunnan jyrkkä jakautuminen köyhiin ja rikkaisiin, työväen ja porvariston aatteisiin. Sovinnon kautta edetään lama-Suomeen ja siihen, miten uuden tekniikan tulo myllertää suuren kustantamon painotalossa. Lisää Nyyrikkitarinoita on luvassa loppusyksystä 2016.Lisätietoja: helisusa.info

HERUNTERLADEN

ONLINE LESEN

DATEIGRÖSSE 5.29 MB
ISBN 9789523392922
AUTOR Heli Santavuori
DATEINAME Kahden maailman välissä.pdf
VERöFFENTLICHUNGSDATUM 01/02/2020

Kauppasota kiihtyy ja maailma jakautuu kahteen digitaaliseen blokkiin ja ... roolin ja aseman tulisi olla: voimmeko luovia kahden maailman välissä vai pitäisikö ... Vähitellen hänelle selviää, että hänen ruumiinsa on koomassa auto- onnettomuuden jälkeen, ja hän on joutunut tilaan kahden maailman välille, jossa elämän ja ...